Päiväys: 30.07.2010

Tervetuloa Oulun Nuorkauppakamari ry:n sivuille

Oulun Nuorkauppakamari ry on kansainvälinen jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Vaikutamme Oulun talousalueella positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Toimintamme mahdollistaa nuorten aikuisten verkostoitumisen Oulun talousalueella. Toimintamallimme perustuu tekemällä oppimiseen ja projektinhallinnan syvälliseen ymmärtämiseen.

Oulun Nuorkauppakamari ry on perustettu vuonna 1964. Se on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista kamareista. Kamarimme on tunnettu QPM:n (Quality Project Management) mukaisesti tehdyistä laadukkaista projekteista sekä vilkkaasta kamaritoiminnasta. Järjestön puitteissa voi kouluttautua mm. henkilökohtaisissa vaikuttamis- ja esiintymistaidoissa, strategisen johtamisen taidoissa sekä projektien hallinnassa - käytännön tekemisen kautta.

Oletko kiinnostunut mitä kaikkea Oulun Nuorkauppakamari ja nuorkauppakamaritoiminta yleensäkin voi tarjota sinulle? Klikkaa oheista pdf-linkkiä ja löydät mahdollisuudet, joista ei kannata jättäytyä pois

Oulun Nuorkauppakamarin esittely
Oulun Nuorkauppakamarin jäsenhakemus

Junior Chamber Oulu

Junior Chamber Oulu is established in 1964. It is one of the oldest and biggest chambers in Finland. Our chamber is well-known for QPM (Quality Project Management). The projects are done according to QPM and the activity in our chamber is very vivid. Within the limits of the organization there is a possibility to educate oneself for instance in personal influencing and appearance skills, strategic management and project management (learning by doing).

Are you interested in what Junior Chamber Oulu and all over junior chamber activity can offer you?

Please contact the president by e-mail pres (a) jcoulu.org and find all the possibilities what you shouldn’t abandon.

nkk
Oulun nuorkauppakamarilaiset yhteiskuvassa Glasgow`laisten kanssa Twinning-kamarivierailulla Skotlannissa.

Uutisia

22.07.2010 | INWE LÄHESTYY - ILMOITTAUDU PIAN
International weekend & Rapujuhlat 7. - 8.8. 2010 Lämpimästi tervetuloa kamarin kesäkauden huipe...
> Lue lisää

13.06.2010 | BOOSTING YOUR BUSINESS IN OULU!
Nyt kamarilaisilla on mahdollisuus osallistua Seminaariin 19.6 klo 10-16, jonka aiheena on yrityst...
> Lue lisää

20.05.2010 | 25.5 JATKOON -seminaari
Oletko ajatellut yrittäjyyttä toiminnassa olevan yrityksen kautta? Yrittäjä, oletko ajatellut luo...
> Lue lisää

Tapahtumia

7. - 8.8. 2010 INWE JA RAPUJUHLAT
> Lue lisää

11.6 IMPRO-ILTA
> Lue lisää

29.5 LAIDUNKAUDEN AVAJAISET
> Lue lisää

Yhteystiedot

Oulun Nuorkauppakamari ry.
PL 145
90101 Oulu

> Hallituksen jäsenet