Oulun Nuorkauppakamari jatkaa 44. toimintavuotenaan yhteistyötä nykyisten yhteistyökumppaneiden kanssa sekä pyrkii aktiivisesti hankkimaan myös uusia kumppaneita. Yhteistyökumppanisopimuksissa painotetaan kumppanuutta. Yrityksille tarjotaan näkyvyyttä niin kamarin medioissa ja tapahtumissa kuin mahdollisuutta osallistua esimerkiksi Oulun Nuorkauppakamarin koulutuksiin ja tapahtumiin (verkostoitua). Hallitus ja BUS-vastaava sekä Treas koordinoivat yhteistyökumppanien hankintaa ja ohjeistavat projekteja sopimusten tekemisessä.
![]()
Osuuskauppa Arina on pohjoisuomalainen päivittäis-, käyttö- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä hotelli- ja ravintolakaupan palveluja tarjoava yritys. Bonusta myöntävät mm. Prismat, S-Marketit, Salet, Pukumies myymälät, ABC:t, Sokos Hotel Arina, Ravintolat Amarillo, Fransmanni, Rosso, Torero
Katri Antell on vuonna 1880 perustettu valtakunnallisesti toimiva perheyritys, johon kuuluu useita kymmeniä henkilöstöravintoloita, neljä leipomoa, kahvila-konditorioita sekä yli 400 osaavaa ammattilaista.
Oulu tunnetaan yhteistyökykyisistä ja osaavista ihmisistä, kehittämisaktiivisuudesta, laadukkaista palveluista, monipuolisesta elinkeinorakenteesta ja vahvasta taloudesta. Mahdollisuudet opiskeluun, työhön, tutkimukseen ja kehitykseen ovat Oulussa erinomaiset. Oulu inspiroi -innovaatiostrategian 2007 -2013 nimessä halutaan tuoda esille ja korostaa ihmisen innostuksen merkitystä innovaation synnyttäjänä. Innostus, joka lähtee inspiroituneiden yksilöiden muodostamista työyhteisöistä luo mahdollisuuden uudistua ja pärjätä globaalissa kilpailussa. Lisätietoja www.ouluinspiroi.fi
Multiprint on sekä pikapainamisen ja kopiopalveluiden edelläkävijä että monipuolinen painotalo kahdeksassa kaupungissa Suomessa sekä Virossa ja Venäjällä.
Unik on tehokas mainos- ja viestintäalan palveluja tarjoava yritys. Yksillölliset ja räätälöidyt ratkaisut, jotka syntyvät joustavasti vuosien kokemuksella.
Oulun kaupunkikeskustan vieressä, Oulujoen kauniissa jokisuistossa sijaitseva mykistävä miljöö tarjoaa kokoustajalle ja kongressikävijälle jotakin ennalta odottamatonta: täällä omassa saaressa, luonnonkauneuden ja historiallisten rakennusten keskellä, toimii moderni kokous-ja kongressikeskus.
Oulun nuorkauppakamarin kirjanpidon hoitaa ammattitaidolla tilitoimisto A. Karppinen Oy. Tilitoimisto A. Karppinen Oy tuottaa laadukkaita ja monipuolisia taloushallinnon palveluita. Tarjoamme taloushallinnon peruspalveluita, asiantuntijapalveluita ja monipuolisia sovelluspalveluita niin yrityksille, yhteisöille kuin yhdistyksillekin.
Kauppakamari kouluttaa, tiedottaa, neuvoo, vaikuttaa viranomaisiin ja toimii vahvana lenkkinä julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän yhteistyön edistämisessä. Oulun kauppakamari toimii Oulun läänin alueella.
Kauppakamariin kuuluu lähes 900 jäsenyritystä ja -yhteisöä. Tervetuloa mukaan jäseneksi kauppakamarityöhön ja vaikuttamaan yritysten toimintaympäristön kehittämiseen! Olemme yritysten asialla!
02.09.2010 | ALUE D:N ALUEKOKOUS ON TÄÄLLÄ!
3.-5.9 ALUE D:N ALUEKOKOUS
Tervetuloa Alue D:n syksyn 2010 Aluekokoukseen Ouluun
Hyppää siis...
> Lue lisää
22.07.2010 | INWE LÄHESTYY - ILMOITTAUDU PIAN
International weekend & Rapujuhlat
7. - 8.8. 2010
Lämpimästi tervetuloa kamarin kesäkauden huipe...
> Lue lisää
13.06.2010 | BOOSTING YOUR BUSINESS IN OULU!
Nyt kamarilaisilla on mahdollisuus osallistua Seminaariin 19.6 klo 10-16, jonka aiheena on yrityst...
> Lue lisää
3.-5.9 ALUE D:N ALUEKOKOUS
> Lue lisää
18.9 OULUN GOLFKISA
> Lue lisää
3.-5.9 ALUE D:N ALUEKOKOUS
> Lue lisää
Oulun Nuorkauppakamari ry.
PL 145
90101 Oulu